Ajankohtaista

Haastattelu: Tuotannon kehittäjä

Marttilantien koneistushallin peräseinällä olevien kierreportaiden päässä on kotkanpesäksi nimitetty työhuone. Tapaan siellä 12 koneistajan esimiehenä tammikuussa aloittaneen Markus Koiviston, joka kulkee töihin Kunista. Tehtävässään hän saa luoda omaa polkuaan ja kehittää tuotantoa. Aikaisemmin tuotannonsuunnittelijana toimineelle Markukselle urakehitys koneistuspuolen esimieheksi oli luonnollinen.

Johtamiskulttuuri korostaa joustavuutta

– Etsiessäni uusia haasteita näin rekrytointiyrityksen ilmoituksen metallialan esimiehen hausta. Hain työpaikkaa ja pääsin työhaastatteluun melkein saman tien. Haastattelun jälkeen Nortech alkoi kiinnostaa, sillä täällä tuntui olevan positiivinen kehitys meneillään, kertoo Markus Nortechista työnhakijana kuulemistaan asioista. Nyt muutaman kuukauden jälkeen tunne on vahvistunut. Johtamiskulttuuri on joustavaa: Johto joustaa ja työntekijät joustavat työtilanteen mukaan, että asiakkaat saavat tilaamansa tuotteet ajallaan ja laadukkaina. – Työni on muutoksen hallintaa, jonka tavoitteena on asiakastyytyväisyys, kuvailee Markus. Hän on päivittäin yhteydessä strategisten asiakkaiden kanssa, jotta korkea toimitusvarmuus voidaan säilyttää.

Jatkuvaa keskustelua, avoimuutta ja positiivisuutta

– Täällä on kasassa hyvä porukka, Markus sanoo osoittaen, että on omaksunut Nortechin sanaston. Porukka. Nämä velikullat ovat hitsautuneet yhteisöllisiksi ruokatunneilla ja hallissa kuitenkin vakavasti omaan työhön suhtautuen ja panostaen. –  Keskustelemme ja käymme läpi avoimesti haasteet ja ratkaisemme niitä sitä mukaa, kun niitä ilmaantuu. Kun kysyy, voidaan tapahtuma selvittää ja varmistaa, että kehittyminen jatkuu tai virhe ei toistu, kertoo Markus ja jatkaa. – Palaute tekee työstä merkityksellistä.

Oppimishalu kaiken takana

Markus on ollut alalla 22 vuotta. Hänellä on autoalan tutkinto, mutta päätyi aikoinaan koneistusalalle, koska sai sieltä töitä. Koneistamisesta ei voi sanoa, että se olisi puhtainta sisätyötä, mutta koneistajan mielestä se on siisteintä sisätyötä. Koneistus tapahtuu suljetussa ympäristössä ja kappaleen työstämistä ohjataan tietokoneella. – Täällä on Fanuc- ja Haas-ohjauksilla olevia työstökeskuksia. Jos osaa toisen järjestelmän ohjauksen, oppii toisenkin, korostaa Markus oppimishalua. Koulutustaustalla ei ole niin paljon väliä, kunhan osaa kysyä kokeneemmalta kollegalta ja on halu oppia. Kysymisentaito on tärkeä, sillä Nortechin konekanta on uusi. Työstökoneita on kaksin kappalein, jottei koneen huoltokaan ei estä tuotantoa. Tilat ovat hyvät ja ilmaa on yhtä helppo hengittää kuin Nortechin ilmapiiriä.

Elina Jacklin / Sentra Way Oy

Scroll to Top